Parisen viikkoa sitten Loisto jäi laidunlomalle liian lyhyiden kavioidensa ja hieman painuneen selkänsä vuoksi. Selän vuoksi tilasimme hevosellemme myös hierojan, joka totesi, ettei selän tilanne ollut aivan niin paha, kuin millaiseksi olimme koko asian luulleet. Kaikesta huolimatta meidän olisi tarkoitus lomauttaa Loisto siksi aikaa kunnes kavioihin saadaan kengät ja voimme aloittaa kärryajelun. Huolestuttaa sinänsä, koska pitkän loman jälkeen on aina aloitettava turhankin varovasti, eikä Loisto siitä säännöstä kauheasti perusta. Hän on menevä mimmi - risut ja männynkävyt saavat kyllä väistellä meitä ihan suosiolla.
Kärryajelun jälkeen - kärryajelua olisi tarkoitus yksinomaan harjoittaa ainakin koko lokakuu - alammekin sitten sovittelemaan uutta satulaa Loistolle. Siis sikäli mikäli saan vanhan myytyä. Hyvässä kunnossa se kyllä on, vaikka jo ikääkin nähnyt. Uskon ja toivon, etten joutuisi jäämään "naimisiin" sen satulan kanssa, se kun on käynyt Loistolle yläselästä liian ahtaaksi. Ja uudeksi satulaksi emme kyllä mitään viiden tonnin Bagari-satulaa hommaa, sillä liian kallis on liian kallis. Tarkoituksenamme olisi saada sellainen mahdollisimman halpa mutta toimiva penkki, joka soveltuisi moneen menoon ja olisi mahdollisimman kevyt. Eräänä vaihtoehtona olisi yhden tallikaverin käyttämättömäksi jäänyt Claridge House'n synteettinen yleispenkki. Hänellä on niitä kaksi - toinen yleissatula, jonka juuri mainitsin ja toinen on koulusatula, jota hän itse käyttää. Olen jo kokeillut tuota yleissatulaa Loistolla ja todennut, että liike oli vapautuneempaa kuin omalla satulallani. Eikä sillä olisi hintaakaan kuin ehkä satanen... Jäisimme siis voitolle kunhan tuosta edellisestä eroon päästäisiin...
No niin, taas tuli jauhettua sitä epäoleellista, täysin ympäripyöreää diipadaapaa, mutta eikai se mitään haittaa, ehkäpä se aiheeseen liittyi ?
Asiasta allikkoon, kirjoittelen tekstiäni kipeänä. Kyllä, olen 37 asteen kuumeessa, nokkani vuotaa ja kurkku on kipeä. Kaiken lisäksi ulkona sataa vettä - eiko olekin hienoa ? Ihan kivaahan se on istahtaa sängylle röhnöttämään, ottaa miniläppäri syliin ja kirjoittaa, nyt kun siihen inspiraatiokin iski. Mutta ehkä pitäisi olla huolissaan ? Koulutehtävien sijaan istun naama kiinni ruudussa, mikä meni vikaan ? Toisaalta onhan minulla aikaakin, jopa siihen matikan viikkotehtävän palautukseen... Oikeastaan sen voisi palauttaa tänäänkin, mutten osaa käyttää skanneriamme lähettääkseni tehtävän sähköisessä muodossa. Enkä näillä ohjelmillani mitään toisen asteen yhtälöitä ala kyllä ratkomaan, se on fakta. Jees, suhtautumiseni kouluun ehkä onkin retuperällä, mutta ei läheskään niin huonolla mallilla oo mulla asiat kuin luokkalaisillani jätkillä.
maanantai 19. elokuuta 2013
sunnuntai 30. kesäkuuta 2013
Osa 2:
Vuodet vierii
Ostopäivän jälkeen teimme tallinomistajan kanssa järjestelmällisen suunnitelman hevosen kuntoutuksesta ja koulutuksesta ja kuukauden päästä meillä kävikin jo valmentaja juoksuttamassa Loistoa liinassa. 14-vuotissyntymäpäivänäni 29.9.2010 ratsastinkin sitten Loistolla ensimmäisiä kertoja. Tyttöreppana oli hikinen jo puolen tunnin kävelyn jälkeen.
Loka-marraskuussa aloimme jo katsella ravailuja, mikä ei ollut Loistolle niin miellyttävää. Loisto ei protestoinut ravaamista alkuunkaan, mutta hidasti käyntiin turhan pian. Oli siis aika katsoa satulan laita. Ja niinhän siinä kävi, että satula oli aivan liian pieni, kallistui sään päälle ja painoi lapaa, joten saimme kehotuksen mennä ilman satulaa siihen saakka kunnes saisimme uuden kehiin.
Aivan ilman mitään emme kumminkaan ratsastelleet, vaan oli pakko laittaa keinomokkainen paksu satulahuopa ja nelinkerroin taitettu viltti selkään ja loimivyöllä kiinni. Parannusta tapahtui heti: askeleen laatu parantui huomattavasti, ravi jatkui hyvinkin pitkillä pätkillä ja säilytti temponsa hienosti. Loisto alkoi myös hakeutua vähän väliä rennompaan, hieman pidempään muotoon. Jatkoimme ilman satulaa muutamia kuukausia, eteen tuli tallipaikanvaihdos, jonka johdosta aloitimme täysin uuden harrastusmuodon, luonnollisen hevosmiestaidon. Emme käyttäneet suitsia tai satulaa lainkaan.
Tämän jakson jälkeen seurasi kuukauden valmennus eräällä käymälläni ratsastuskoululla - kuukausi erossa Loistosta, voi mikä määrä kyyneliä, voi mkä määrä tuskaa, voi mikä määrä ikävää. Hengissä kuitenkin säilyin (ihmeen kaupalla) ja onnemme kukkuloissa kävimme hakemassa Loiston takaisin, ja siirsimme jälleen uudelle tallille. Siellä alku vaikutti lupaavalta ja oli mukavaa melkein koko kesän, mutta välillä sitä tuntui, että kaikkien katseet olivat niskassa, ja varsinkin loppuvuodesta tekemisiäni seurattiin urakalla, niistä puhuttiin selän takana ja minusta leviteltiin huhuja. Loisto myös päästettiin juoksemaan omine nokkineen tarhaan ja sisälle, minkä vuoksi sillä ei ollut minkään valtakunnan kunnioitusta ihmistä kohtaan. Siksi olinkin loka-marraskuussa aika passiivinen tallilla käynnin suhteen, sillä hevosen epäkunnioittavan käytöksen myötä saimme myös kuulla aivan perättömiä huhuja meistä. Kaikesta huolimatta marraskuun viides vuonna 2011 kävimme ja voitimme ensimmäiset koulukisamme, VRT Raviohjelman.
Keväällä puhalsivat taas uudet tuulet. Kävimme Katja Vanhatalon yksityisvalmennuksessa ja hän sanoi meidän olevan tervetulleita hänen tallilleen valmennukseen. Toukokuussa sinne lähdimme ja joka viikonloppu kävin ratsastamassa Loistoa Katjan tallilla Revonlahdella.
Valmennuskauden jälkeen vaihdoimme jälleen tallia ja siellä olemme nyt pysyneet. Syksyllä kävimme lännenratsastuskisoissa, tosin suorituksemme olivat hivenen omaperäisempiä kuin niiden, joiden quarter-hevoset laukkailivat kiltisti liki paikoillaan. Saimme myös uuden ystävän ja kommentin YouTubeen kyseiseltä henkilöltä. Tämä henkilö rapsutteli Loistoa maneesin katsomoseinän ylitse ja kehui, kuinka ihmisrakas Loisto olikaan ja kuinka se tuli toimeen kaikkien ihmisten kanssa. YouTube-kommentissakin lukee, että hyvin ystävällinen vieraalle ihmisille... Vieraista hevosista en menisi sanomaan samaa...
Kilpailujen jälkeen olemme lähinnä keskittyneet lihaskunnon rakentamiseen kärryajelulla, jonka aloitimme jo alkukesästä.
Ennen syyskuun 16. päivänä olleita kilpailuja koin vanhempieni traagisen avioeron, jonka vuoksi menetin välit omaan isääni, hänen itsekkyytensä vuoksi. Se ei kuitenkaan minua hevosharrastajana pysäyttänyt tai hidastanut, vaan kiihdytti kehittymistahtiani entisestään. Siihen vaikeaan aikaan oli helppo huomata kuinka suuri apu hevosesta todella on kun selviydytään vaikeasta tilanteesta. Tai siis ollaan selviytymässä. Siinä huomaa, kuinka hevonen on rehellinen ja luotettava, uskollinen ja nöyrä.
Keväällä aloin taas kärryajelun sijaan työstää hevostani selästä ja nyt kesään mennessä olemme kehittyneet huimasti molemmat. Meillä ei ole ollut viime aikoina valmennuksia, mutta minusta tuntuu, että ottaisin niitä vastaan vasta ennen kilpailuja, sillä hevonenhan se parhaiten opettaa. Ja jos totta puhutaan, en oikein opi valmennuksistamme mitään, opin vain tekemällä ja itse kokeilemalla mikä meille on paras tapa toimia milloin missäkin.
Tallillamme on myös ollut kenttä laajennuksen alla, ja pian sinne tuleekin hiekka ja kivituhka. Tallin omistaja on myös valtuutettu kisatuomariksi, joten hän saattaa pitää pienimuotoisia kilpailuja. Tätä odottelen innolla. Ei tarvitse alkaa kuljetuskoppia vuokraamaan jonkun yhden kilpailun vuoksi ja siten stressaamaan hevostakin. Näyttäisi olevan pian talkoot tämän tiimoilta tulossa.
Tuossa tuli nyt tulevaisuudensuunnitelmiakin :)
Vuodet vierii
Ostopäivän jälkeen teimme tallinomistajan kanssa järjestelmällisen suunnitelman hevosen kuntoutuksesta ja koulutuksesta ja kuukauden päästä meillä kävikin jo valmentaja juoksuttamassa Loistoa liinassa. 14-vuotissyntymäpäivänäni 29.9.2010 ratsastinkin sitten Loistolla ensimmäisiä kertoja. Tyttöreppana oli hikinen jo puolen tunnin kävelyn jälkeen.
Loka-marraskuussa aloimme jo katsella ravailuja, mikä ei ollut Loistolle niin miellyttävää. Loisto ei protestoinut ravaamista alkuunkaan, mutta hidasti käyntiin turhan pian. Oli siis aika katsoa satulan laita. Ja niinhän siinä kävi, että satula oli aivan liian pieni, kallistui sään päälle ja painoi lapaa, joten saimme kehotuksen mennä ilman satulaa siihen saakka kunnes saisimme uuden kehiin.
Aivan ilman mitään emme kumminkaan ratsastelleet, vaan oli pakko laittaa keinomokkainen paksu satulahuopa ja nelinkerroin taitettu viltti selkään ja loimivyöllä kiinni. Parannusta tapahtui heti: askeleen laatu parantui huomattavasti, ravi jatkui hyvinkin pitkillä pätkillä ja säilytti temponsa hienosti. Loisto alkoi myös hakeutua vähän väliä rennompaan, hieman pidempään muotoon. Jatkoimme ilman satulaa muutamia kuukausia, eteen tuli tallipaikanvaihdos, jonka johdosta aloitimme täysin uuden harrastusmuodon, luonnollisen hevosmiestaidon. Emme käyttäneet suitsia tai satulaa lainkaan.
Tämän jakson jälkeen seurasi kuukauden valmennus eräällä käymälläni ratsastuskoululla - kuukausi erossa Loistosta, voi mikä määrä kyyneliä, voi mkä määrä tuskaa, voi mikä määrä ikävää. Hengissä kuitenkin säilyin (ihmeen kaupalla) ja onnemme kukkuloissa kävimme hakemassa Loiston takaisin, ja siirsimme jälleen uudelle tallille. Siellä alku vaikutti lupaavalta ja oli mukavaa melkein koko kesän, mutta välillä sitä tuntui, että kaikkien katseet olivat niskassa, ja varsinkin loppuvuodesta tekemisiäni seurattiin urakalla, niistä puhuttiin selän takana ja minusta leviteltiin huhuja. Loisto myös päästettiin juoksemaan omine nokkineen tarhaan ja sisälle, minkä vuoksi sillä ei ollut minkään valtakunnan kunnioitusta ihmistä kohtaan. Siksi olinkin loka-marraskuussa aika passiivinen tallilla käynnin suhteen, sillä hevosen epäkunnioittavan käytöksen myötä saimme myös kuulla aivan perättömiä huhuja meistä. Kaikesta huolimatta marraskuun viides vuonna 2011 kävimme ja voitimme ensimmäiset koulukisamme, VRT Raviohjelman.
Keväällä puhalsivat taas uudet tuulet. Kävimme Katja Vanhatalon yksityisvalmennuksessa ja hän sanoi meidän olevan tervetulleita hänen tallilleen valmennukseen. Toukokuussa sinne lähdimme ja joka viikonloppu kävin ratsastamassa Loistoa Katjan tallilla Revonlahdella.
Valmennuskauden jälkeen vaihdoimme jälleen tallia ja siellä olemme nyt pysyneet. Syksyllä kävimme lännenratsastuskisoissa, tosin suorituksemme olivat hivenen omaperäisempiä kuin niiden, joiden quarter-hevoset laukkailivat kiltisti liki paikoillaan. Saimme myös uuden ystävän ja kommentin YouTubeen kyseiseltä henkilöltä. Tämä henkilö rapsutteli Loistoa maneesin katsomoseinän ylitse ja kehui, kuinka ihmisrakas Loisto olikaan ja kuinka se tuli toimeen kaikkien ihmisten kanssa. YouTube-kommentissakin lukee, että hyvin ystävällinen vieraalle ihmisille... Vieraista hevosista en menisi sanomaan samaa...
Kilpailujen jälkeen olemme lähinnä keskittyneet lihaskunnon rakentamiseen kärryajelulla, jonka aloitimme jo alkukesästä.
Ennen syyskuun 16. päivänä olleita kilpailuja koin vanhempieni traagisen avioeron, jonka vuoksi menetin välit omaan isääni, hänen itsekkyytensä vuoksi. Se ei kuitenkaan minua hevosharrastajana pysäyttänyt tai hidastanut, vaan kiihdytti kehittymistahtiani entisestään. Siihen vaikeaan aikaan oli helppo huomata kuinka suuri apu hevosesta todella on kun selviydytään vaikeasta tilanteesta. Tai siis ollaan selviytymässä. Siinä huomaa, kuinka hevonen on rehellinen ja luotettava, uskollinen ja nöyrä.
Keväällä aloin taas kärryajelun sijaan työstää hevostani selästä ja nyt kesään mennessä olemme kehittyneet huimasti molemmat. Meillä ei ole ollut viime aikoina valmennuksia, mutta minusta tuntuu, että ottaisin niitä vastaan vasta ennen kilpailuja, sillä hevonenhan se parhaiten opettaa. Ja jos totta puhutaan, en oikein opi valmennuksistamme mitään, opin vain tekemällä ja itse kokeilemalla mikä meille on paras tapa toimia milloin missäkin.
Tallillamme on myös ollut kenttä laajennuksen alla, ja pian sinne tuleekin hiekka ja kivituhka. Tallin omistaja on myös valtuutettu kisatuomariksi, joten hän saattaa pitää pienimuotoisia kilpailuja. Tätä odottelen innolla. Ei tarvitse alkaa kuljetuskoppia vuokraamaan jonkun yhden kilpailun vuoksi ja siten stressaamaan hevostakin. Näyttäisi olevan pian talkoot tämän tiimoilta tulossa.
Tuossa tuli nyt tulevaisuudensuunnitelmiakin :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)