Osa 2:
Vuodet vierii


Ostopäivän jälkeen teimme tallinomistajan kanssa järjestelmällisen suunnitelman hevosen kuntoutuksesta ja koulutuksesta ja kuukauden päästä meillä kävikin jo valmentaja juoksuttamassa Loistoa liinassa. 14-vuotissyntymäpäivänäni 29.9.2010 ratsastinkin sitten Loistolla ensimmäisiä kertoja. Tyttöreppana oli hikinen jo puolen tunnin kävelyn jälkeen.

Loka-marraskuussa aloimme jo katsella ravailuja, mikä ei ollut Loistolle niin miellyttävää. Loisto ei protestoinut ravaamista alkuunkaan, mutta hidasti käyntiin turhan pian. Oli siis aika katsoa satulan laita. Ja niinhän siinä kävi, että satula oli aivan liian pieni, kallistui sään päälle ja painoi lapaa, joten saimme kehotuksen mennä ilman satulaa siihen saakka kunnes saisimme uuden kehiin.
Aivan ilman mitään emme kumminkaan ratsastelleet, vaan oli pakko laittaa keinomokkainen paksu satulahuopa ja nelinkerroin taitettu viltti selkään ja loimivyöllä kiinni. Parannusta tapahtui heti: askeleen laatu parantui huomattavasti, ravi jatkui hyvinkin pitkillä pätkillä ja säilytti temponsa hienosti. Loisto alkoi myös hakeutua vähän väliä rennompaan, hieman pidempään muotoon. Jatkoimme ilman satulaa muutamia kuukausia, eteen tuli tallipaikanvaihdos, jonka johdosta aloitimme täysin uuden harrastusmuodon, luonnollisen hevosmiestaidon. Emme käyttäneet suitsia tai satulaa lainkaan.

Tämän jakson jälkeen seurasi kuukauden valmennus eräällä käymälläni ratsastuskoululla - kuukausi erossa Loistosta, voi mikä määrä kyyneliä, voi mkä määrä tuskaa, voi mikä määrä ikävää. Hengissä kuitenkin säilyin (ihmeen kaupalla) ja onnemme kukkuloissa kävimme hakemassa Loiston takaisin, ja siirsimme jälleen uudelle tallille. Siellä alku vaikutti lupaavalta ja oli mukavaa melkein koko kesän, mutta välillä sitä tuntui, että kaikkien katseet olivat niskassa, ja varsinkin loppuvuodesta tekemisiäni seurattiin urakalla, niistä puhuttiin selän takana ja minusta leviteltiin huhuja. Loisto myös päästettiin juoksemaan omine nokkineen tarhaan ja sisälle, minkä vuoksi sillä ei ollut minkään valtakunnan kunnioitusta ihmistä kohtaan. Siksi olinkin loka-marraskuussa aika passiivinen tallilla käynnin suhteen, sillä hevosen epäkunnioittavan käytöksen myötä saimme myös kuulla aivan perättömiä huhuja meistä. Kaikesta huolimatta marraskuun viides vuonna 2011 kävimme ja voitimme ensimmäiset koulukisamme, VRT Raviohjelman.

Keväällä puhalsivat taas uudet tuulet. Kävimme Katja Vanhatalon yksityisvalmennuksessa ja hän sanoi meidän olevan tervetulleita hänen tallilleen valmennukseen. Toukokuussa sinne lähdimme ja joka viikonloppu kävin ratsastamassa Loistoa Katjan tallilla Revonlahdella.

Valmennuskauden jälkeen vaihdoimme jälleen tallia ja siellä olemme nyt pysyneet. Syksyllä kävimme lännenratsastuskisoissa, tosin suorituksemme olivat hivenen omaperäisempiä kuin niiden, joiden quarter-hevoset laukkailivat kiltisti liki paikoillaan. Saimme myös uuden ystävän ja kommentin YouTubeen kyseiseltä henkilöltä. Tämä henkilö rapsutteli Loistoa maneesin katsomoseinän ylitse ja kehui, kuinka ihmisrakas Loisto olikaan ja kuinka se tuli toimeen kaikkien ihmisten kanssa. YouTube-kommentissakin lukee, että hyvin ystävällinen vieraalle ihmisille... Vieraista hevosista en menisi sanomaan samaa...

Kilpailujen jälkeen olemme lähinnä keskittyneet lihaskunnon rakentamiseen kärryajelulla, jonka aloitimme jo alkukesästä.

Ennen syyskuun 16. päivänä olleita kilpailuja koin vanhempieni traagisen avioeron, jonka vuoksi menetin välit omaan isääni, hänen itsekkyytensä vuoksi. Se ei kuitenkaan minua hevosharrastajana pysäyttänyt tai hidastanut, vaan kiihdytti kehittymistahtiani entisestään. Siihen vaikeaan aikaan oli helppo huomata kuinka suuri apu hevosesta todella on kun selviydytään vaikeasta tilanteesta. Tai siis ollaan selviytymässä. Siinä huomaa, kuinka hevonen on rehellinen ja luotettava, uskollinen ja nöyrä.

Keväällä aloin taas kärryajelun sijaan työstää hevostani selästä ja nyt kesään mennessä olemme kehittyneet huimasti molemmat. Meillä ei ole ollut viime aikoina valmennuksia, mutta minusta tuntuu, että ottaisin niitä vastaan vasta ennen kilpailuja, sillä hevonenhan se parhaiten opettaa. Ja jos totta puhutaan, en oikein opi valmennuksistamme mitään, opin vain tekemällä ja itse kokeilemalla mikä meille on paras tapa toimia milloin missäkin.
Tallillamme on myös ollut kenttä laajennuksen alla, ja pian sinne tuleekin hiekka ja kivituhka. Tallin omistaja on myös valtuutettu kisatuomariksi, joten hän saattaa pitää pienimuotoisia kilpailuja. Tätä odottelen innolla. Ei tarvitse alkaa kuljetuskoppia vuokraamaan jonkun yhden kilpailun vuoksi ja siten stressaamaan hevostakin. Näyttäisi olevan pian talkoot tämän tiimoilta tulossa.

Tuossa tuli nyt tulevaisuudensuunnitelmiakin :)